 Hae alueita ja kohteita |
| Hae teema-artikkeleita |
| Sisällysluettelo |
| Karttahaku |
|
Savitaipale  Kärnäkosken saha |
| anna palautetta kohteen tiedoista |
|
|
| 739-432-1-46 Partakoskentie 841, 54800 |
| Rakennukset |
| Kuvaus |
| Partakosken ja Kärnäkosken sahat ja myllyt
Partakosken saha perustettiin vuonna 1750 Kuolimojärven ja Saimaan välillä virtaavaan Partakoskeen. Sahan perustivat Haminalaiset kauppiaat Jobs Fabritius, Mauno Giösling sekä Juho ja Erik Bruum. Kyminkartanon maakuntakanslian lupakirja sahan perustamiseen on päivätty syyskuun 18 pnä 1750. Ennen luvan myöntämistä pidettiin paikalla katselmus jossa todettiin että Partakoski muodostuu kolmesta koskesta. Ylimpänä ovat rinnan Ahvenkoski ja Siikakoski, joiden väliin jää pieni saari jota kutsutaan nykyisin Ahvensaareksi. Näiden alapuolella virtaa Saunakoski, jonka yläpuolelta kulki ennen Savitaipale-Suomenniemi-maantie, nyt tie kulkee kosken alajuoksulla. Sahan perustajat lunastivat maanomistajien kalastusoikeudet koskeen. Maanviljelijä Lauri Lahenmieheltä he vuokrasivat maata sahaa, lautavarastoa ja työmiesten asuntoja varten. Alueen vuokraksi oli sovittu 12 kappaa suolaa vuodessa. Katselmuksessa todettiin mm. että kosken ja Kuolimojärven rannat olivat kivisiä, joten ei koidu haittaa, vaikka vesi nousisi yli äyräittensä. Lupa myönnettiin sahan perustajille heidän luvattuaan korvata maanviljelijöille mahdolliset haitat vedenpinnan noususta. Myöhemmin, jo vuonna 1753, kirkkoherra Pietari Heintzius ja joukko talollisia valittivat oikeuteen, että patoaminen oli nostanut veden talollisten ja pappilan pelloille aiheuttaen huomattavaa haittaa maanomistajille. Oikeus ei ottanut asiaa käsiteltäväksi, koska sahanomistajia ei haastettu oikeuteen. Asia todennäköisesti sovittiin. Sahanomistajat rakensivat sahan alapuolelle jo vuonna 1752 kotitarvemyllyn, jossa saatiin jauhattaa viljaa vain maanomistajien omiin tarpeisiin. Tuolloin myllyjä oli vähän ja jauhatuspyyntöjä tuli aina Ruotsin puolelta Puumalan pitäjästä saakka. Myllyn omistajat anoivat myllyn asettamista verolle, jolloin he voisivat jauhaa muillekin kuin alueen asukkaille. Laajennetun toiminnan katselmus tehtiin vuonna 1755 ja siinä todettiin, että myllyssä oli ainoastaan yksi kivipari ja neljä tamppia. Omistajat ilmoittivat laittavansa toisen kiviparin ja lisää tamppeja. Katselmuksen toimittaneet katsoivat, että kun talonpojat jauhoivat osan viljasta kotona käsikivillä, jauhamista riittää arvion mukaan kymmeneksi kuukaudeksi, joka tekee 1200 tynnyriä viljaa vuodessa. Myllylle asetettiin 10:n ruplan ja sahalle 49:n ruplan vero vuodessa. Partakosken saha toimi alkuvuosina hyvällä menestyksellä. Maanomistajat saivat rahaa puista ja lautojen kuljetuksesta Haminaan, lisäksi monella oli työpaikka sahalla. Vuonna 1798 asetettiin vanhan Suomen metsät erityisen metsänhoitoviraston alaisuuteen. Viraston tehtävänä oli säilyttää metsät valtion tarpeisiin ja ulosmyynti kiellettiin kokonaan. Tämän vuoksi sahan toiminnassa oli katkos vuoteen 1812 saakka. Partakosken sahan omistajien tarkoituksena oli perustaa toinen mylly, joka rakennettaisiin Kuolimon ja Saimaan välillä virtaavaan Kärnäkoskeen. Maanomistajat antoivat suostumuksensa sillä ehdolla, että saivat jauhattaa myllyssä kotitarpeensa tullitta ja sahata ilmaiseksi tarvitsemansa lautatavaran. Viipurin Kameraalihovi myönsi vuonna 1787 luvan myllyn ja sahan perustamiseen. Heti seuraavana vuonna syttyi kolmivuotinen sota ja sen loputtua aloitettiin Kärnäkosken linnoituksen perustamistyöt, joten myllyn perustaminen lykkääntyi pitkälle tulevaisuuteen. Vuonna 1815 talolliset Pietari Kärnä, Pietari Parta, Tuomas Pylkkö ja Matti Koskimies anoivat oikeutta rakentaa Kärnäkoskelle tuulimylly, jossa olisi kaksi paria kiviä. Partakosken sahan silloiset omistajat Buunit, Stevenit ja Nachtit saivat vanhaan perustamislupaan vedoten estettyä myllyn perustamisen. Arkistotietojen mukaan vuonna 1818 Savitaipaleen myllyistä kerrotaan seuraavaa: ”Partakosken myllyllä oli silloin 3 tamppia ja 5 paria kiviä, ja se jauhoi 300 tynnyriä vuodessa”. 1820-luvun alun Viipurin läänin arkiston tietojen mukaan Kärnäkoskella oli Partakosken sahan osakkailla mylly, joka oli toiminnassa vielä vuosisadan lopussa. Teollinen toiminta jatkui ja lisääntyi Partakosken-Kärnäkosken alueella myös 1900-luvulla. Vuonna 1922 perustivat Myyrä ja Savikurki Siikaniemeen sahan ja sen yhteyteen keihästehtaan. Keihästehtaalla oli oma voimakoneensa ja iso betonirakenteinen voimahuone. Tuotantolaitos meni kuitenkin pian vararikkoon. Toinen perustajista, Jonni Myyrä, oli Savitaipaleelta kotoisin oleva kaksinkertainen Olympiavoittaja keihäänheitossa. Hän voitti olympiakultaa vuosina 1920 ja 1924. Tänä päivänä Partakosken kyläyhdistys on vuokrannut myllyn ja sahan Väinö Hakulin perikunnalta. Yhdistys ylläpitää ja vaalii vanhaa kulttuurikokonaisuutta myllyn ja Linnoituksen alueella. Kärnäkosken myllyn käyttövoimana toimi alkuaikoina vesi, myöhemmin lisäksi Logomobiili (myös höyrylogomobiilina tunnettu). Logomobiili oli Porin konepajan valmistama pääasiassa maatalouden voimakoneena käytetty yhdeksi kokonaisuudeksi rakennettu höyrykattila ja mäntähöyrykone, joka oli teholtaan yleensä 5–10 kW. Lokomobiilin polttoaineena maataloudessa käytettiin Suomessa lähes poikkeuksetta puuta. Dieselmoottori otettiin voiman tuottajaksi vuonna 1952. Sirkkelisahaus aloitettiin 1940-luvun alussa, tätä ennen oli tehty jo kattopäreitä. Lautojen valmistus höyläkoneella aloitettiin vuonna 1950. Myllyn toiminta ja kattopäreiden teko loppui 1950-luvun alussa, sirkkelisahaus ja lautojen höyläys lopetettiin 1960-luvun alkupuolella. Lähde: Partakosken kyläyhdistys, kirjoittaja: Rauni Lallo |
| Lähteet |
| Savitaipaleen karttapalvelu
https://savitaipale.karttatiimi.fi/?setlanguage=fi# Partakosken kylät. Partakosken ja Kärnäkosken sahat ja myllyt https://www.partakoskenkylat.fi/fi/matkailu/karnakosken_mylly Partakosken kylät. Partakosken Kyläyhdistys ry https://www.partakoskenkylat.fi/fi/yhdistykset/partakosken_kylayhdistys Wikipedia. Kärnäkosken linnoitus https://fi.wikipedia.org/wiki/K%C3%A4rn%C3%A4kosken_linnoitus Kärnäkosken sahan sisätiloissa oleva opastaulu |
| Kulttuurihistoriallinen merkittävyys |
| valtakunnallisesti merkittävä |
| Suojelutilanne |
| Asemakaava:
ei asemakaavaa tai ranta-asemakaavaa Yleiskaava (Suur-Saimaan rantaosayleiskaava 22.5.2005): SR1 Rakennuslainsäädännön nojalla suojeltava alue MRL 41 :n nojalla määrätään, että alueella olevia rakennuksia ei saa purkaa eikä niiden ulkoasua muuttaa siten, että niiden kulttuurihistoriallisesti arvokas tai kylämiljöön kannalta merkittävä luonne turmeltuu. Lisäksi alueella ovat maankamaraa ja ympäristön luonnetta oleellisesti muuttavat toimenpiteet kiellettyjä. SR2 Rakennuslainsäädännön nojalla suojeltava kohde MRL 41 :n nojalla määrätään, että alueella olevia rakennuksia ei saa purkaa eikä niiden ulkoasua muuttaa siten, että niiden kulttuurihistoriallisesti arvokas tai kylämiljöön kannalta merkittävä luonne turmeltuu. Maakuntakaava: ei aluevarausmerkintää ma/kv VALTAKUNNALLISESTI MERKITTÄVÄ KULTTUURIHISTORIALLINEN YMPÄRISTÖ / KOHDE Merkinnällä osoitetaan kulttuurihistoriallisen ympäristön vaalimisen kannalta valtakunnallisesti merkittävät rakennetut ympäristöt. Merkinnän osoittamilla osa-alueilla ei ole metsänhoidollisia rajoituksia, mutta osa-alueille sijoittuvat taajamien läheiset sekä maisemallisesti tärkeät metsäalueet tulisi käsitellä alueen kulttuuriarvot säilyttäen. Alueilla, joilla on osa-aluemerkinnällä osoitettu käyttötarkoitus, päämaankäyttömuodon määrittelee aluevarausmerkintä. |
| Museoalan ontologian käsitteet |
| sahalaitokset sahat (teollisuusrakennukset) sahateollisuus |
| Teema-artikkelit |
| Inventointihankkeet |
| 2026 Etelä-Karjalan rakennusperintötieto saavutettavaksi ja käyttöön -hanke |
| × | ||
| < |
|
> |