|
|
|
|
| 689-432-8-34 Kenraalintie 1, 56800 Simpele |
| |
| Rakennukset |
| |
| Kuvaus |
Rakennus on toiminut myös tehtaan toimihenkilökerhona. Vuonna 1987 rakennus nimettiin Sipiläksi Simpeleen tehtaan vuosien 1926-1961 isännöitsijä Ilmari Sipilän mukaan. Rakennuksessa toimii nykyään (Henkilöstö)Ravintola Roihanruukki.
Rakennus sijaitsee rinteessä tehtaan vieressä, mikä on ollut isännöitsijän asunnolle tyypillinen paikka. Rakennuksen takana on puistomaista metsikköä. Kulku rakennukselle on pohjoisesta porttirakennuksen ja entisen konttorirakennuksen puolelta, ja alue on pääasiassa nurmikenttää lukuun ottamatta muutamia puita – Terijoen salavia ja koivuja. Näkymä tehtaan suuntaan on puiden peittämä, mutta pitkä-järven ja inforakennuksen suuntaan avoin. |
| |
| Historia |
Vuonna 1896 osti parikkalalainen liikemies Matti Roiha silloisen Kivijärven kylän Juvankosken koskiosuudet ja joen rantamaita paperitehtaan perustamista varten. Tehtaan toiminta vaati paitsi rautatieyhteyden, myös materiaaleja kolmen tiilitehtaan ja sahan voimin.
Vuosina 1897-1899 rakennettiin tehtaan lähistölle 4 asuintaloa. Myöhemmin valmistui vielä 2 asuintaloa, joista toisen oli tarkoitus olla teknillisen johtajan asunto, mutta vuosina 1906-1962 siinä asui tehtaan isännöitsijä.
Sipilä on rakennettu teknisen johtajan asunnoksi, mutta muutettiin jo vuonna 1906 isännöitsijän perheen kodiksi. Sipilä on nimetty viimeisen vakinaisen isännöitsijän, Ilmari Sipilän mukaan, joka työskenteli tehtaalla vuosina 1926–1962. Uusi isännöitsijän talo valmistui vuonna 1962, jonka jälkeen Sipilä on toiminut toimihenkilöiden kerhorakennuksena sekä majoitustiloina.
Rakennukseen on tehty muutoksia eri aikoina, ja historiallinen kerroksisuus näkyy rakennusosien eri aikakausien tyylipiirteinä. Muutoksia on tehty eniten aikoina, jolloin rakennuksen käyttötarkoitus on muuttunut. Alun perin Sipilä on ollut pitsihuvilamainen, tyyliltään uusrenessanssia edustava. Siinä on ollut koristeelliset listoitukset sekä avokuisti kohti pohjoista, järvimaisemaa. |
| |
| Lähteet |
Rautjärvi - rajakunta. Historiankirjoitustoimikunta. 1996
ISS. Ravintola Roihanruukki
https://ravintolapalvelut.iss.fi/roihanruukki/
Rautjärven karttapalvelu
https://rautjarvi.karttatiimi.fi/#
Ramboll Finland Oy: Simpeleen tehdasalueen rakennetun kulttuuriympäristön selvitys. Niina Uusi-Seppä ja Liina Luoma 10.2.2022.
Ramboll Finland Oy: Simpeleen tehdasalue inventointikortit. Niina Uusi-Seppä ja Liina Luoma 2.11.2021 |
| |
| Kulttuurihistoriallinen merkittävyys |
| paikallisesti merkittävä |
| |
| Suojelutilanne |
Asemakaava (Simpeleen tehtaan alueen asemakaavan muutos ja laajennus 10.6.2024):
T-1 Teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue. Alueelle saa rakentaa myös teollisuustuotantoon liittyviä toimistotiloja. Korttelialueelle ei saa sijoittaa laitosta, josta aiheutuva melun keskiäänitaso (LAeq) ylittää asumiseen varatun korttelialueen rajalla muu melu huomioon ottaen 55 dB, kohtuutonta ilman tai veden pilaantumista tai muuta kohtuutonta haittaa
sr-1 Kulttuurihistoriallisesti ja tehdasalueen ympäristökuvan kannalta merkittävä rakennus, jota ei saa purkaa. Rakennuksen ulkoasussa suoritettavat korjaus- ja muutostyöt on tehtävä siten, että rakennuksen kulttuurihistoriallinen arvo säilyy. Julkisivun korjauksien ja sisätilojen alkuperäisiin osiin kohdistuvien korjaustoimenpiteiden suunnittelussa tulee olla yhteydessä museoviranomaiseen.
Yleiskaava (Simpele-Änkilän osayleiskaavan muutos ja laajennus 2020, 9.3.2020):
T Teollisuus- ja varastoalue
Maakuntakaava:
TT YMPÄRISTÖVAIKUTUKSILTAAN MERKITTÄVIEN TEOLLISUUSTOIMINTOJEN ALUE
Merkinnällä osoitetaan maakunnallisesti ja seudullisesti merkittävät ympäristövaikutuksia aiheuttavat teollisuusalueet ja teollisuuden varastoalueet mukaan lukien puutavaran vesivarastointialueet. Merkintää on käytetty osoittamaan tärkeitä teollisuusalueita, joille voidaan sijoittaa taajamatoimintojen yhteyteen soveltumattomia teollisuustoimintoja.
ma/km MAAKUNNALLISESTI MERKITTÄVÄ KULTTUURIHISTORIALLINEN YMPÄRISTÖ / KOHDE
Merkinnällä osoitetaan kulttuurihistoriallisen ympäristön vaalimisen kannalta maakunnallisesti tärkeät rakennetut ympäristöt. Merkinnän osoittamilla osa-alueilla ei ole metsänhoidollisia rajoituksia, mutta kohdealueille sijoittuvat taajamien läheiset sekä maisemallisesti tärkeät metsäalueet tulisi käsitellä alueen kulttuuriarvot säilyttäen. Alueilla, joilla on osa-aluemerkinnällä osoitettu käyttötarkoitus, päämaankäyttömuodon määrittelee aluevarausmerkintä. |
| |
| Museoalan ontologian käsitteet |
| massa- ja paperiteollisuus paperitehtaat ravintolat teollisuusyhdyskunnat |
| |
| Teema-artikkelit |
| |
| Inventointihankkeet |
| 2026 Etelä-Karjalan rakennusperintötieto saavutettavaksi ja käyttöön -hanke |
| |