|
|
|
|
| 405-5-62-2 Upseeritie 4, 53900 Lappeenranta |
| |
| Rakennukset |
| |
| Kuvaus |
| Suomen rakuunarykmentin komentajalle 1889-1893 valmistunut hirsinen huvila, jossa suuri terassi rannan puolella. Rakennusta kunnosteltu 2000-luvun vaihteen molemmin puolin. Tiloissa on toiminut myös yksityinen päiväkoti. Rakennus on nykyään asunto-osakeyhtiönä. |
| |
| Historia |
Rykmentinkomentajan talo pystytettiin järvimaiseman äärelle kauppias
Reichardtin huvilan naapuriin. Pihapiirissä on jäänteitä puutarharakenteista ja -kasveista. Alkuperäisiin piirustuksiin ei ole merkitty eteläpäädyn harjakattoista vinkkeliä eikä pohjois- eli keittiösiiven aumakattoista kylkiäistä. Ne on kuitenkin tehty täysin vanhaan tyyliin ja samoilla materiaaleilla (lohkokiviperustus, lautavuoraus, listat, vanhat peiliovet). Pohjoispäädyssä näkyy korjausten tuomaa kerroksellisuutta. Siellä sisäänkäynnin paikkaa on vaihdettu ja tehty kooltaan muista poikkeava ikkuna sekä rakennettu pulpettikattoinen veranta. Muuten rakennus on säilynyt tyylillisesti, ja julkisivuissa on säilynyt paljon vanhaa, kuten ikkunat, osa ovista, verhoustapa ja kivisokkeli. Viimeisin luvanvarainen korjaustyö valmistui 2002. Edellinen peruskorjaus oli 1960. Pihapiiristä on purettu vanha ulkorakennus. |
| |
| Lähteet |
Lappeenrannan kaupunki. LAPPEENRANNAN RAKUUNAMÄEN RAKENNUSINVENTOINTI 2017. RAPORTTI 1.12.2017, täydennetty 16.2.2018 Selvitystyö Ahola, FM Teija Ahola
Lappeenrannan karttapalvelu
https://kartta.lappeenranta.fi/ims/ |
| |
| Kulttuurihistoriallinen merkittävyys |
| valtakunnallisesti merkittävä |
| |
| Suojelutilanne |
Asemakaava (LEIRI 405-2584, 16.06.2020):
AL Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue.
sr-22 Suojeltava rakennus. Rakennustaiteellisesti, historiallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokas rakennus. Rakennusta ei saa purkaa. Rakennuksessa suoritettavien korjaus-ja muutostöiden sekä käyttötarkoituksen muutosten tulee olla sellaisia, että rakennuksen rakennustaiteellisesti tai historiallisesti arvokas tai kaupunkikuvan kannalta merkittävä luonne säilyy. Erityisesti julkisivukorjauksissa tulee käyttää alkuperäisiä tai niitä vastaavia materiaaleja. Palauttavat korjaukset ja muutokset ovat mahdollisia. Rakennuksessa tehtävistä korjaus- ja muutostöistä on pyydettävä museoviranomaisen lausunto. Rakennuslupaan tulee liittää museoviranomaisen hyväksymä rakennushistoriallinen selvitys.
Yleiskaava (Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Rakuunamäen osa-alue 405-Y56, 08.11.2018):
AP/s-3 Pientalovaltainen asuntoalue, jolla ympäristön ja rakennuskannan erityispiirteet säilytetään.
Korjausrakentaminen ja muut toimenpiteet tulee sovittaa arvokkaaseen kulttuuriympäristöön siten, että aluekokonaisuuden arvot eivät vaarannu. Aluetta koskevista suunnitelmista on pyydettävä museoviranomaisen lausunto.
sr-1 (42) Suojeltava rakennus tai rakennusryhmä.
Rakennustaiteellisesti, historiallisesti tai kylä- tai kaupunkikuvan kannalta arvokas rakennus. Rakennusta ei saa purkaa. Korjaus- ja muutostyöt sekä käyttötarkoituksen muutokset tulee sovittaa rakennuksen rakennustaiteellisesti tai historiallisesti arvokkaisiin tai kyläkuvan kannalta merkittäviin ominaispiirteisiin. Aluetta koskevista suunnitelmista on pyydettävä museoviranomaisen lausunto. Numerotunnus viittaa osayleiskaavaselostuksen liitteenä olevan kulttuuriympäristöselvityksen kohdeluetteloon.
Maakuntakaava:
A TAAJAMATOIMINTOJEN ALUE
Merkinnällä osoitetaan yksityiskohtaista suunnittelua edellyttävät asumiseen, palvelu- ja työpaikka sekä muihin taajamatoimintoihin varattavat rakentamisalueet.
Merkintä sisältää tarvittavat taajamien sisäiset liikenne väylät, ulkoilureitit, kevyen liikenteen väylät, yhdyskuntateknisen huollon alueet, paikalliskeskukset sekä virkistys- ja puistoalueet.
ma/kv VALTAKUNNALLISESTI MERKITTÄVÄ KULTTUURIHISTORIALLINEN YMPÄRISTÖ / KOHDE
Merkinnällä osoitetaan kulttuurihistoriallisen ympäristön vaalimisen kannalta valtakunnallisesti merkittävät rakennetut ympäristöt. Merkinnän osoittamilla osa-alueilla ei ole metsänhoidollisia rajoituksia, mutta osa-alueille sijoittuvat taajamien läheiset sekä maisemallisesti tärkeät metsäalueet tulisi käsitellä alueen kulttuuriarvot säilyttäen. Alueilla, joilla on osa-aluemerkinnällä osoitettu käyttötarkoitus, päämaankäyttömuodon määrittelee aluevarausmerkintä. |
| |
| Museoalan ontologian käsitteet |
| asuinrakennukset huvilat (omakotitalot) Puolustusvoimat |
| |
| Teema-artikkelit |
| |
| Inventointihankkeet |
| 2026 Etelä-Karjalan rakennusperintötieto saavutettavaksi ja käyttöön -hanke |
| 2017 Lappeenrannan Rakuunamäen rakennusinventointi 2017 |
| 9999 vanhat inventoinnit |
| |